maanantai 19. helmikuuta 2018

Kukkapaita

Olipa huikean hienot säät viikonloppuna! Suorastaan niin jäiset, että meillä meni vähän suunnitelmat mönkään, mutta oikein kiva viikonloppu saatiin silti aikaiseksi. Ainakin tänään on jatkunut tuo viikonloppuinen ihana auringonpaiste ja riuska pakkanen, toivottavasti se jatkuukin vielä meidänkin loman yli.


Varmaan muistatte kun ompelin tytölle ihanasta turkoosipohjaisesta pioni-trikoosta juttuja? Tilasin samassa kangastilauksessa myös itselleni tummapohjaisia pioneja joustocollegena. Saksin yhden vanhan lempicollarini kaavaksi (se oli kutistunut kuivurissa ja sen lisäksi siinä oli kloriitin tekemiä tahroja) ja lisäsin kaksinkertaiset pitkät hiharesorit ja tuubikauluksen siihen.


 


Tästä tuli tosi kiva! Värit on ihanan kirkkaat ja keväiset ja olen yhdistellyt tätä niin farkkujen kuin collareidenkin kanssa.




Erityisesti tykkään tästä leveästä ja korkeasta kauluksesta! Se lämmittää ja antaa ilmettä muuten hyvin simppeliin paitaan.


 
 

  Eilen yhdistin paidan harmaiden haaremicollegeiden kanssa ja olihan tuo ihan hauska kotiasu!


 

Jännitin miten tuon  tummapohjaisen kuosin käy pesun myötä, sillä kankaan tausta on valkoinen. Pelkäsin, että se valkoinen alkaa tehdä mustaan pintaan"hiutua" ja nukkaa, mutta ainakin toistaiseksi kangas on pysynyt pesussa oikein hyvänä! 

 Sain juuri ja juuri riittämään tilaamani 80cm kangasta ja siitä johtuen kaksinkertaisten hihojen ja kauluksen sisäpinnat ovat ohutta yksiväristä trikoota.



 -Antakaa minun syrjäytyä -paita. Heh. Kaulus vain pään yli ja ei kun murjottamaan. 
Kaulus muuten toimii aivan erityisen hyvin näin talvella! Eilen uloslähtiessä ei tarvinnut kaivella kaulahuivia kaulaan lainkaan, vaan kaulus toimi lämmikkeenä. 

*
*
 * 

Ihanaa aurinkoista pakkasviikkoa ja suloista lomaa kaikille nyt lomaileville! Meillä on vielä 4 aamua arkea ja sitten koittaa koululaisten talviloma, aion itsekin lomailla silloin muutaman päivän lasten kanssa. Niin kivaa! 







perjantai 16. helmikuuta 2018

Siivottu koti ja viikonloppufiilis!

Hei se on viikonloppu taas edessä! ❤ 

Tein eilen viikkosiivouksen ja tänään vielä viimeistelin kodin kuntoon viikonloppua varten. (lue: pesin taas yhdet koiranpissit keittiön lattialta...plus ne normit tiskit ja pyykit) 

Valosta ja hetkellisestä puhtaudesta ilahtuneena nappailin muutaman kuvan tännekin.



 


Miehen ostama ruukkutulppaani avasi eilen kukkansa ja ihan kuin niiden väri olisi syventynyt yön aikana. Nämä onkin mun ihka ensimmäiset ruukkutulppaanit koskaan ja niin ihanat! Nyt on joulusta kulunut riittävä aika, eikä punainen väri ahdista yhtään, päinvastoin se on taas tosi kivan pirtsakka!

 
 


Ensi viikko enää ja sitten meillä alkaa täällä kaakossa lasten hiihtoloma. 
Mulla onkin muutama kiva juttu mielessä loman varalle, mutta niistä lisää lähempänä.


 


 Huomasin, etten ole kuvannut meidän keittiötä pitkään aikaan. En kyllä oikein tiedä miksi. Ehkä siksi kun keittiö ei ole kokenut mitään muutoksia eikä siellä ole mitään uutta nähtävää. Mutta korjataanpa tilanne tässä ja nyt.


 


 


 
 


 


 Tämän kuvapläjäyksen myötä toivottelen teille oikein ihanaa, talvista viikonloppua! Me lähdetään elokuviin katsomaan tänään ensi-illassa olevaa Cocoa! Ollaan odotettu sitä ensimmäisen trailerin ilmestymisestä lähtien. 


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän kaurakeksit ❤

Meillä vietetään aina ystävänpäivänä nuorimmaisen molempien nimien nimipäiviä. 
Yleensä olen ostanut pojalle pienen nimipäivälahjan ja leiponut jotain herkkua.
 Samalla kaavalla mennään siis tänäkin vuonna.


 


Ostin molemmille lapsille ystävänpäivälahjaksi kolikkokukkarot ja tikkarit ja pojan kukkaroon sujautin lisäksi muutaman hauskan hiiri-ilmapallon. 

 
 


 


Iltapäivän välipalaherkuksi leivoin kaurakeksejä suklaa- ja kookostvistillä. 

 



SUKLAISET KAURAKEKSIT
(kananmunaton, maidoton, gluteeniton, vegaaninen)
 
3dl gluteenittomia kaurahiutaleita 
50g sulatettua maidotonta margariinia (sininen Keiju)
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl hienoa sokeria
pari riviä tummaa, maidotonta leivontasuklaata. 
1 dl kookoskermaa

: Laita uuni lämpenemään 200 -asteeseen. Sulata margariini, lisää kookoskerma ja sokeri. Sekoita leivinjauhe kaurahiutaleisiin ja yhdistä margariini-kookoskerma -seokseen. Rouhi suklaa veitsellä pieniksi murusiksi ja lisää se lopuksi taikinaan. Sekoita huolella. Nostele taikinasta nokareita leivinpapeilla vuoratulle pellille, paina nokareet littanoiksi ja paista uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.
 

 


 Saatoin maistaa yhden heti lounaan päälle jälkiruoaksi. 
Hyviä oli ja lämpiminä syötynä suklaa oli ihanan pehmeää ja suli suuhun.


 


Mukavaa, kun on tällaisia pieniä juhlahetkiä keskellä viikkoa! 


 


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
 ❤

 

maanantai 12. helmikuuta 2018

Avainkaulanauha ja ammattiylpeys ❤

Kuten tiedätte olen lähihoitaja ja työskentelen vanhusten parissa. Opiskelen parhaillaan myös ammattikorkeakoulussa vanhustyötä ja tarkoituksena olisi valmistua vielä tämän vuoden puolella. 

Olen koko viime syksyn kaivannut jotain kaunista ja kivaa yksityiskohtaa työasuun ja ehkä muistattekin lempivärini, heh. No siitä se ajatus sitten lähti. (Aavistuksen tekisi mieli tilata vaaleanpunainen työtakki!)



 


 Pitkään ja hartaasti googlettamalla löysin muutaman tosi kivan avainkaulanauhoja valmistavan tahon, ja päädyin lopulta tällaiseen yli olan tulevaan avainnauhaan. 


 


Tilasin nauhan Facebookin kautta Riikka´s Sweet Dreams -nettikaupasta. Sain itse valita nauhan värin, helmien ja korujen värit sekä nauhan pituuden. Toimitus oli huippunopea siihen nähden, että avainnauha tehtiin tilaustyönä juuri minulle. Vain muutama päivä tilauksen maksamisesta odotti postilaatikossa jo kirje ❤ Voi sitä iloa kun avasin sen sopivasti ennen iltavuoroon menoa! 


 


Yli olan tuleva avainnauha ei roiku syötettävän soppalautasessa eikä liiemmin vaipan sisällä hoitotoimia tehdessä, vaan se pysyy kivasti lantiolla ja hartian takana. Avaimen voi helposti sujauttaa nauhassa työtakin taskun sisälle.  


 


 Haluatteko tietää miksi tilasin juuri tuolta Riikka´s Sweet Dreamsista avainnauhani? 

Siksi, että siinä on niskassa turvalukko. Ei ole kerta eikä kaksi, kun tuo turvalukko on napsahtanut auki viimeisen kuukauden aikana, koska asukas on siihen tarttunut tai olen muuten jäänyt nauhasta jonnekin kiinni. Turvallisuus siis ennen kaikkea! 

Toinen syy on allergisoimattomat silikonihelmet ja pesun kesävä nauha. Tämä avainnauha on kestänyt pesupussissa pesua muun pyykin mukana. Aika tärkeä seikka tämäkin. Vuosien varrella saattaa tuo metallinen avainlenkki ottaa pesuista itseensä, jolloin se pitää vaihtaa, mutta se on pieni vaiva siitä, että nauhan voi pestä. 

Ja kolmanneksi; onhan tämä ihan hurjan kaunis, kuin koru!


 


Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos vaan olen aidon tyytyväinen asiakas, jonka avainnauha on saanut ihailua osakseen niin työkavereiden kuin asiakkaidenkin osalta.  

*
*
*

Sitten tuohon toiseen aiheeseen. 
Olen pian kolme vuotta opiskellut koulussa niin opiskeluun kuin asiakastyöhön liittyvää dialogisuutta ja oman oppimisen reflektiota. Näitä ei voi painottaa liikaa silloin, kun työskennellään ihmisten parissa. Olen näiden kurssien aikana oppinut varmasti eniten koko koulutuksen aikana, enkä vähiten itsestäni. Koenkin, että meillä on ammattikuntana aivan upea taito ja lähtökohta kohdata ikääntynyt asiakas. Vastaavanlaisia oppitunteja soisi olevan myös lähihoitaja- sekä sairaanhoitajaopiskelijoilla. Kaikilla toisen ihmisen kohtaamisen ja kuuntelemisen taito ei vain tule luonnostaan ja meidän kaikkien olisi hyvä sitä opetella.
Voisin kirjoittaa tästä aiheesta kirjan...tai ainakin esseen. (jos ei niitä olisi tälle keväälle jonossa jo yli oman tarpeen...)


 


No niin. Eli kannustan kaikkia oppimaan uutta ja opiskelemaan, mutta tämä ei ollut se pääpointti tässä vaan se, mitä kuulin opiskelijakaverini suusta viime dialogisuuden tunnilla. Hän kertoi työskentelevänsä yksikössä, jossa on paljon hoitoalan henkilökuntaa. Yksi lähihoitaja oli hänelle kertonut, ettei koskaan kerro ammattiaan missään, jollei sitä erikseen kysytä. No miksi? ...Koska lähihoitajia ei yleisesti arvosteta eikä hän halua mainita edes ystäviensä läsnäollessa olevansa pienipalkkainen hoitaja. 
Mitä ihmettä!?

Toistan; MITÄ IHMETTÄ?



Jos ei ihminen itse arvosta omaa työtään ja pidä sitä merkittävänä, niin ei sitä toden totta taida muutkaan tehdä. Ai että, melkein suututtaa tämä yhteiskunta taas, mutta ei siitäkään sen enempää. 
Miksi kouluttautua ammattiin, josta ei makseta ja jota ei arvosteta? Rakkaudesta lajiin? No vaikka siitä jos et mitään muuta hyvää asiaa ammatistasi löydä. Ja eikö sitä rakkautta siihen ammattiin voisi tuoda julki omana arvostuksena omaa ammattikuntaa ja työtovereita kohtaan? Pitkään omia lapsia kotona hoitaneena ja siitä suoraan opiskelijaksi hypänneenä voin kertoa olevani ihan tyytyväinen tällä hetkellä saamaani lähihoitajan palkkaan. 




Arvostakaa sitä mitä teette! Me olemme hyviä, loistavan koulutuksen saaneita hoitajia, joiden ammattitaitoa työelämä kipeästi tarvitsee! Me omalla toiminnallamme tuomme sitä ammatikuntamme tarpeellisuutta ja arvostusta esille. Minä olen valinnut tämän ammatin, se on kutsumus ja minä olen hyvä siinä!

Ja te, ihanat työkaverit, jotka käytte täällä blogissa; Kiitos, olette huippuja! En voisi toivoa ammattitaitoisempaa ja reippaampaa porukkaa ympärilleni kuin te! Ja luvataan muistaa miten tärkeää työtä me tehdään. Onko mitään arvokkaampaa kuin antaa jotain itsestään toiselle. 
Olla se joka saattaa turvallisesti matkalle. 
Hyvä me! 




perjantai 9. helmikuuta 2018

Uudet hiukset, uusi minä?


 


Vihdoin sain aikaiseksi tehdä tälle kuontalolle jotakin!  
Pitkään mietin miten piristäisin lookiani ja nyt tuli se hetki. 
Joku keväinen piristysruiske pipon latistamaan päähän siis.
 
Minulla oli koko syksyn sivusiili, mutta käytännössä se vähän jäi tuonne hiusten alle. Vain sillointällöin  kaupungille tai viihteelle lähtiessä nostin sivusiilin esiin, mutta arkena se oli piilossa. 
Ja siis onhan se tuolla edelleen! Vähän pitkäksi kasvaneena, mutta edelleen sen voi vetäistä esiin niin halutessaan. 


 


Nyt siis mennään pitkällä otsiksella.
Tykkään itse tosi paljon! 

Siinä missä tyttö kasvattaa nyt otsistaan pois niin minä pätkäisin itselleni sellaisen :D 

 
 

 
Vaihtelu virkistää kummasti ja jotenkin tämä uusi värikin toimii tässä mallissa kivasti. 
Menin ja ostin tänään itselleni keväisemmän värisen huulipunankin! Instagramiin siitä kuvan jo lykkäsinkin, voisin ehkä napata tännekin kuvan. Huulipunapostaus kaikilla kolmella omistamallani huulipunalla, hih. 


Kivaa viikonloppua ihanat! 
 

ps. kauheeta kun on vaikeaa postata omia naamakuvia tänne! Musta ei tulisi kyllä ikinä mitään muoti-, kauneusbloggaajaa kun kuvien julkaisemisen kynnys on näin suuri. Tätäkin postausta olen hieronut nyt pari viikkoa tässä. Mutta nyt minä painan sitä JULKAISE -nappia! NYT!


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Vuoden ensimmäiset ompelut!

Ompelin! Vihdoin! ❤ 

Tilasin tammikuussa Nappinjalta ihania pioninkukkia. Nämä on niin keväisiä ja suloisen värisiä! 

Tyttö on ruinannut jo pitkään avainkaulanauhaa, mutta kaupoista ei ole löytynyt kaunista ja edullista avainnauhaa, jossa olisi turvalukko niskassa. Päädyin siis ompelemaan sellaisen itse! Otin turvalukon ja avainlenkin vanhasta likaisesta ja rumasta kaulanauhastani. 


 


Samalla ompelin hiuspompulan ja pipon. Tyttö kasvattaa otsatukkaa pois ja viihtyy käytännössä pipo päässä 24/7... Se jopa nukkui yhden yön pipo päässään, etteivät hiukset olisi aamulla huonosti. (Tervetuloa teini-ikä...) Pipon tupsu on ostettu vuosi sitten PaaPiin pop up: ista ja vaalea pinkki väri mätsää tosi hyvin pioninkukkien kanssa. 


 


Ostin uusimman Ottobren -kaavalehden, jossa oli kivan näköiset housut (Just Hyvät, OB 1/18) ja kokojakin riitti meidän esiteinille saakka. Kaavassa on edessä biker -leikkaus ja rypytykset, mutta ne ei oikein sopineet tämän kuosin kanssa, joten jätin ne näistä pois. Nämä on siis kuin leggarit, mutta aavistuksen leveämmät kauttaaltaan ja myös lahkeensuista.Vyötärölle lisäsin kuminauhakujan.


 


Tässä vielä pläjäys sovituskuvia. 


 


 


 


Ihanaa, kun tuo tyttö vielä suostuu pukeutumaan äidin ompelemiin vaatteisiin ja jopa kuoseihin! Leggarit meni heti seuraavana päivänä päälle kouluun ja pipokin on keikkunut nyt pari päivää päässä. Luonnollisesti avainnauha taisi olla se kaikkein odotetuin ja mieluisin tytön mielestä ja aika kiva siitä tulikin! 


 Itselleni ompelin tummapohjaisista joustocollege -pioneista paidan. Jahka saan kuvattua sen niin laittelen siitäkin oman postauksen tänne teidän nähtäväksi. Palailen siis pikapuoliin! 
Nyt toivottelen teille kaikille oikein hyvää yötä ja makoisia unia!


maanantai 5. helmikuuta 2018

Kauhu 6kk


Vastahan se meille tuli ja nyt se jo vaihtaa hampaita ja pitää meteliä pihassa tunkeilijoiden varalta kuin isompikin vahtikoira. Tai aika isohan se alkaa kyllä olla kooltaankin, korkeutta ja massaa tulee yhtä kyytiä. Tässä kuussa se täyttää jo puoli vuotta! Miten aika rientääkään!

Kauhu





Niin kummallinen ja niin rakas pieni otus. 

Se on maailman kiltein ja hyväntahtoisin koira. Herkkäkin se on, paljon herkempi kuin isoveljensä. Jos isoveikka on arvonsa tunteva vartiokoira, on tämä se seurassa viihtyvä ja miellyttämishaluinen versio siitä. Se suorastaan loukkaantuu, jos se ei pääse mukaan sinne minne muutkin. Kuten pihalle, vaikkei se siellä viihdykään. Mutta auta armias jos muut on pihalla ja hän yksin sisällä. Se seisoo mangustinomaisesti keittiön ikkunassa, otsa huolestuneesti kurtussa ja parkuu. 

Ruokaa se söisi määrättömästi. Se myös mielellään varastaa sitä jos sellaista on näkyville jätetty. Polttoroskis on lemppari -asia, mikä pitää kääntää heti kun silmä välttää. Ei taida olla mitään, mitä se ei söisi jos tarjotaan. Ja vaikkei tarjottaisikaan. Onnekseen se ei vaikuta olevan millekään ruoka-aineelle herkkä. (Toisin kuin allerginen isoveljensä, jolla on taas korvassa hiivaa, kun se on saanut ylimääräisiä herkkuja pennun varjolla. Epäilen, että nauta ei sovi sille vehnän lisäksi...)

Myös ruuan perään Kauhu parkuu. Nurkuaa vieressä kun sille paloitellaan ruokaa kuppiin. Ei malttaisi odottaa sitä muutamaakymmentä sekuntia. Jos haluatte nähdä miltä onnellisuus näyttää, niin tulkaa katsomaan meille ruokakupillaan aterioivaa Kauhua. Sen onnellisemman näköistä MITÄÄN ei ole olemassa. 

Eikä mitään niin pahanhajuista. Se laskee ilmoille nukkuessaan aivan jäätävän hajuisia katkuja. Ihan sama mitä sille syöttää, ja mihin aikaan, niin se haisee. Asia ei tunnu häiritsevän ketään muuta kuin sitä henkilöä kenen jaloissa se kulloinkin nukkuu. 



Kauhu leikkii paljon. Vastakolattu lumipenkka on ihana! Tennispallo on ihana! Isoveli on ihana! Juokseminen ja painiminen on ihanaa! Koirapuistossa käyminen on ihanaa! Lenkillä käyminen on ihanaa! Mutta kotipihassa oleilu useimmiten ei. Viiden minuutin pihalla olon  jälkeen se parkkeeraa itsensä keittiön ikkunan alle ja marisee sisään. Ilmeisesti erityisen kylmä ja märkä sää eivät ole hänen mieleensä. Sitäpaitsi ruokakuppi on sisällä ja siihen on joku saattanut tiputtaa jotain sillävälin, kun se ei ole ollut jatkuvan tarkkailun alaisena. Ainakin se on tarkistettava aivan ensimmäisenä kun tulee ulkoa sisälle. 




Yöt se nukkuu kiltisti sohvalla ja tekee aamupissit heti pihalle päästyään. Muutoin se saattaa lirautella epähuomiossa edelleen lattialle. Jos siis et ehdi kieltää ja passittaa sitä ulos sillä sekunnilla kun se alkaa kyykistymään. Aina se ei onnistu. Mutta kyllä se vielä joskus on täysin sisäsiisti. Ainakin minä haluan uskotella itselleni niin. Tämä koirahan ei ole tuhonnut juurikaan mitään, jos ei polttoroskia ja -puita lasketa. Tai sitä pientä pätkää jyrsittyä betoniseinää. Tämä tuhoaa talon pissimällä. Meillä on kahden kaapin jalat jo kokeneet kauhun ja laminaattilattiat nostelevat saumojaan. Saan siis ainakin uuden lattian, jahka tuo sisälle lirauttelu loppuu. Eli varmasti kolmen vuoden kuluessa?




Häntä sillä heiluu aina. Siis ihan aina. Se heiluttaa häntää puolinukuksissaankin kun sen ohi kävelee. Se on myös kasvattanut häntään hienoja pitkiä karvoja ja viuhtoo sillä menemään. 
Pölynimuriin hän suhtautuu asiaan kuuluvalla vakavuudella. Sen ilmestyttyä näköpiiriin, hän hyvin vähäeleisesti poistuu paikalta ja aina imurin lähestyessä tuota olinpaikkaa, tuijottaa sitä hieman huolestuneena. Tuo taitaa olla ainoa hetki kun sen häntä ei heilu. 
 



Meidän ensimmäinen mörkö on laumanvartija sanan jokaisessa merkityksessä; lahjomaton, uskollinen, itsevarma, varauksellinen ja äärimmäisen viisas. Tästä toisesta en juurikaan vielä löydä laumikselle tyypillisiä piirteitä. Mutta ehkä ne on tuolla jossain kaiken nälkäisyyden ja innokuuden alla piilossa? Oli miten oli, on Kauhu niin meidän perheeseen sopiva ja valloittava yksilö, että itku meinaa päästä pelkästä sen ajattelemisesta. 

Se on niin hieno. Ja siitä tulee niin niin hieno 




Meidän Kauhu, Kaustinen, Kauspe, Kaahusti, Haahusti, Haukku. Koko perheelle niin rakas.