tiistai 11. joulukuuta 2012

Kuvakirja valokuvista


 Elämä ei mene oikein, jos sitä ei eletä oikein.


Aloitin eilen aamupäivällä Ifolorin valokuvakirjan täyttämisen. Siinä meni TUNTEJA! Miten olinkaan saanut sen käsityksen että siitä vaan niks ja naks ja se on valmis? Mieskin kuittaili että istun vaan koneella... No joo, mutta se oli y-h-t-e-i-s-e-k-s-i hyväksi. Ja joo, istuin edellisillankin koneella naputellen huuto.nettiin pojan pieneksi jääneitä vaatteita. Näihin vaan menee aikaa.

No, niin, asiaan. Ensin piti siis siirtää iPhonesta kuvat tietokoneelle ja viedä ne omaan kansioonsa. Sitten piti (tai oli ainakin suositeltua) ladata Ifolorin joku kuva-ohjelma koneelle. Ja sitten valita minkälaisen kirjan haluaa, ottaako kierrereunuksella, kovilla kansilla jne. Ja se kaikkein vaikein, mitkä kuvat haluaa ja missä järjestyksessä siihen kirjaan. Ja montako sivua kirjaan tulee. Ja tuleeko sivulle yksi, kaksi, kolme vai jopa neljä kuvaa. Ja minkä kokoisia kuvia. Sitten, se kertoo että juuri ne kuvat mitkä ehdottomasti haluat kirjaan, ovat resoluutioltaan liian heikkoja. Hmph.

Eikä siinä tietenkään vielä kaikki. Ehei. Sitten pitää kirjoittaa niitä kuvatekstejä. Tai ei ole pakko, mutta kai siellä saisi jotain välihuomautuksia kuvista olla?
Minäpä keksin olla näppärä! Otin positiivarit.fi sivustolta kivan kuuloisia runoja ja ajatelmia. Eli kopioi, liitä, kopioi, liitä.

Tilasin kolme Deluxe kirjaa, kovilla kansilla ja joihin tulee 36 sivua ja yhteensä 90 kuvaa. Postikuluineen vähän päälle 80€, eli n.26€/kpl + postit taijotainsinnepäin. Siinä on itselle ja isovanhemmille kirjat ja ne toimitetaan vielä ennen joulua. Pysyvä, tai ainakin pitkäikäinen lahja ja muisto ja sen voi antaa lapsille, sitten kun ne ovat aikuisia, onhan kuvissa heidän lapsuutensa. Tässä on minun mielestäni enemmän ideaa kuin niissä valokuva-kalentereissa. Kalenterihan menee vanhaksi ja kuinka tylsää on säilytellä jotain vanhoja kalentereita vuosikausia?

 Elämän tärkeimmät asiat eivät ole tavaroita



Meillä tähän kirjaan kiteytyi pojan vauva-vuosi kuvineen; -kääröstä yksivuotiaaksi, synnytyslaitokselta isän sylistä Thaimaan matkaan 5kk ikäisenä, mökkikesä, leikkipuistossa keinumiset, synttärit, ensilumi... Aika ihana siis! Ja kenties vaivan väärti sitten kuitenkin. Toivotaan että mummot tykkää lahjasta!

Täältä niitä saa http://www.ifolor.fi/

 http://www.ifolor.fi/kuvakirjat?WT.ac=fi_fi_crm_home-banner_image_image_map-1_1314  

jos siis jaksaa ja ehtii ja innostuu värkkäämään.

 Tämä on se hetki,
jonka kestävän mä haluan.
Lapsen kädet pienet,
ympärillä kaulan.
Poski poskea vasten,
tuoksu suloinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)