sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kevät hurahdus

Tänä vuonna se tuli myöhemmin kuin yleensä. Melkein joka vuosi olen jo helmikuun alussa vallan innostunut keväästä ja kesästä, ostellut kukkia, sisustanut kotia, suunnitellut pääsiäistä. Tänä vuonna se tuli vasta nyt, ihan parissa (aurikoisessa) päivässä kun jalkakäytävältä alkoi sulaa lumi. Vieläkin kun asfaltti sulaa, on ensimmäinen ajatus päässäni HYPPYNARU. Kuinka ihanaa oli saada lapsena keväällä hyppynaru ja polkupyörä ensimmäistä kertaa pihalle! Vieläkin se tunne tulee ensimmäisenä mieleen, kuinka hassua.

Tänään meillä siis ostetaan pääsiäis-heinät, ohraa tai vehnää luonnollisesti, onhan meillä Hönes Jällipuro, joka oletettavasti mielellään pääsiäisen jälkeen syö tuoretta evästä suoraan purkista. Myös narsisseja pitää saada ja keltaisia lautasliinoja. Ehkä pääsiäisrakeita tiistaisille Me&I -kutsuille jotka emännöin täällä meillä kotona. (Tiedossa siis leipomista ja uusia lastenvaatteita....) Lapsille on jo kaivettu ja ostettu välikausivaatteita, muutamat hanskat ehkä vielä ja tytölle kumisaappaat ja lenkkarit. Haluatteko postauksen lasten välikausivaatteista? Saatte silti.

Äidin ihkauusi kevät-takki odottaa kaapissa otollista hetkeä, samoin ne Marimekko Converset. Hiuksetkin olisi kiva käydä kampaajalla leikkauttamassa uuteen malliin, alkaa ahdistaa tämä ylikasvanut kaksihaaraisten ja värjäyksen hapertama letti.

Kaikkea uutta kivaa tekee mieli näin keväällä, niin kotiin kuin itselleni! Ja aika kovasti on mielessä myös mökki, melkein päivittäin tulee sitä ajateltua ja viimekesäisiä kuvia katseltua. Voisinkin tehdä teille postauksen kesämökistämme, jos teitä kiinnostaa? Laitan silti. Pääsiäisenä mennään katsomaan onko torppa vielä talven jälkeen pystyssä, ja tehdään samalla pieni retki Keskisen kyläkauppaan. Jee-jee-jee!


Onko muilla jo kovasti kevät- ja kesä-fiiliksiä? Pakottavaa tarvetta uudistaa itseä tai kotia?

2 kommenttia:

  1. Mäkin muuten edelleen ajattelen asfaltin sulaessa samaa mitä lapsena: kohta voi laittaa kesälenkkarit :)
    -Veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohoo, en olekaan ainoa jolla ponnahtaa lapsuuden tietyt asiat päähän kevään myötä :D Samoin loppukesällä, ensimmäisenä viileänä aamuna tulee mieleen sormikkaat ja koulun alku.

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)