maanantai 19. toukokuuta 2014

Mitäpä me?

Sinne se viikonloppu taas meni, ihan liian nopeasti. Ja kyllä vaan pariin päivään taas mahtui paljon kivaa puuhaa. On hauska huomata miten joka kerta porukka hajaantuu kukin omiin puuhiinsa pitkin tonttia. Yksi tekee puita, toinen maalaa ja lapset pörrää siinä omiaan.

Oli virkistävää saada pitkästä aikaa vieraitakin mökille! Ja olihan heistä apuakin, ihan hurjasti. Ja lapset saivat extrahuomiota, kerrankin äitihenkilö sai rauhassa maalata ja puuhata, kun joku muu viihdytti pikkukansaa.


Ylettää, ylettää! Kyllä se maali vaan tekee ihmeitä. Ihan kuin koko tönö olisi nostanut kulmiaan, niin ryhdikkääksi se tuli parilla ikkunapuulla ja maalikerroksella.


Käytiin lauantaina päivällisen päälle ruokalevon sijasta kävelyllä sulattelemassa ruokaa. Mentiin tuttua reittiä venerantaan ja matkalla moikattiin naapurin lehmiä. Siellä ne huuteli ja tuijotteli takaisin. Kai nekin nauttii kesästä ja lämmöstä, möllikät.


En muista olenko maininnutkaan, että meillä on rakenteilla makuuparvi mökin ylisille, jonka isommat lapset saavat ottaa käyttöönsä ja me otetaan kammari aikuisten nukkumiseen. Ei ihan maltettu odottaa parven valmistumista, vaan kannettiin kerrossänky jo pois ja tuotiin parisänky tilalle, kyllä kannatti! Kun kerrossänky ei enää peitä koko seinää, niin näkyy ihanat vanhat hirret. Ai että! Ja kyllä meitä nukuttikin makoistasti uudessa sängyssä. Mökillä kun on paljon puuhaa ja ulkoilua, hengittävät hirsiseinät ja levollinen mieli, niin me kaikki nukutaan älyttömän hyvin. Lapsille ei tarvitse iltaisin paljoa satuilla, kun ne jo tuhisee syvää unta ja heräilevät aamulla vasta lähempänä yhdeksää.


Tuvan seinät on jo lähes kaikki uusittu, vain päätykolmio on "vanhalla hirrellä". Minusta on kiva, ettei koko torppa ole pelkkää paljasta hirsiseinää, vaan sitä on siellä täällä, mausteena. Vanha liinavaatekaappi oli torpassa jo kun me se ostettiin. Se on niin kaunis, että se sai jäädä, vieläpä omalle vanhalle paikalleen.






Tänään löysin täältä kaupunkikodin roskakatoksesta tällaisen suloisen nukkevauvan. Siellä oli kassillinen jonkun vanhoja leluja, ja minä pelastin tämän sormettoman reppanan meille. Kyllä ennen oli lelut vahvaa tekoa, tämäkin kesti kunnialla pyykkikoneen rääkin linkouksineen päivineen. Nyt se tuoksuu ihanan raikkaalle ja suuttuja on sitä kanniskellut mukanaan koko päivän. Hänen vauvansa.



Kun ei pääse mökin terassille syömään ja hellettä viettämään, niin täytyy tyytyä parvekkeeseen. Pöytätuuletin päälle ja eväät pöytään. Kelpaa se tämäkin.

 

Nyt illalla iski ompeluinspis, joten hei vaan! Lähden vielä leikkelemään pari kangasta. Perästä kuuluu! 

 

2 kommenttia:

  1. Hihih, mun Tarja nukke :) Söpö söi sen sormet eikä kukaan enää kaivannut niin meni roskiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille kaivattiin näköjään juuri tällaista halittavaa nukkea :) Mutta tosta nimestä en nyt pääse yli, ei noin nätti nukke voi olla Tarja!! :D

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)