perjantai 25. heinäkuuta 2014

Paluu juurille

Eli kaupungin sykkeeseen.

Mukava viikko mökkeilyä takana ja hektinen viikko tulossa edessäpäin.

Mökkiviikolla tehtiin  joka päivä retki uimarannalle; Siipyyn lähellä merenrannassa käytiin peräti kolmena päivänä, kerran Kuvasvedellä iltauinnilla ja yhtenä päivänä ajettiin eväiden ja uimakassien kanssa Yyterin sannoille. Lämpö helli meitä koko viikon ajan eikä rusketusrajoilta vältytty. Lasten hiukset vaalenivat huimasti viikossa, eihän noita meinaa enää tunnistaa, ruskeita pellavapäitä!



Ohi ajaneet veneet tekivät hienoja aaltoja rantaan ja vesi oli niin mielettömän kirkasta, että nähtiin pikkuisia kaloja rantavedessä parveilemassa ja kävipä yksi nappaamassa isähenkilöä varpaastakin.






Yyterissä oli tsiljoona ihmistä, mutta on se rantakin niin suuri, ettei ihmeempää tungosta ollut. Ainoastaan parkkipaikat olivat kortilla ja kyllä siellä nähtiinkin melko mielenkiintoisia ja erittäin luvattomia pysäköintiratkaisuja. Ihana muuten se meri; kirkas vesi ja ranta aivan uskomattoman matala, sai kahlata piiiiitkälle piiiiitkälle, että oli edes polviin asti vettä <3



Yksi hellepäivä vietettiin Vaasassa Wasalandiassa, ihan niinkuin viime kesänäkin. Paikka oli edelleen juuri sopivan kokoinen näille pienille ihmisille ja meille isommillekin   ja siellä oli huomioitu mukavasti perheen pienimmätkin jäsenet. Hinta-laatusuhde oli todellakin kohdallaan, puisto oli viihtyisä ja siisti. Lapset jopa poimivat metsämansikoita huvipuistoalueella! Jos joku miinuspiste pitää antaa niin se, ettei allergista lasta oltu huomioitu kovin hyvin jäätelökioskilla. Valikoimassa oli vain yhtä ainoaa mehujäätä ja sekin oli iltapäivällä loppuunmyyty. No joo, ja toinen miinus siitä, että kioskihinnat oli melkoisen korkeat. Mutta oikein positiivinen kuva jäi tälläkin kertaa mieliin. Eiköhän meidän perhe nähdä siellä ensi kesänäkin!


Ja katsokaa mun vauvvaa! Se meni ihan yksin junaan <3 Kauheeta miten se on jo iso ja reipas.


...ja hassu


...ja peloton!


Ja vauvva.

 




Yksi aamupäivä vietettiin melkein vain mökillä, käytiin "kylillä" kirpputorilla ja satamassa syömässä jätskit. Lounaan jälkeen toki piti päästä vielä uimaankin. Oikeastaan käytiin mökillä vain grillaamassa, saunomassa ja nukkumassa koko viikko.






Minä pakotin miehen raahaamaan ompelukoneenkin mökille mukaan. Ajattelin, että surauttelen siinä pihalla katoksessa hellevaatetta meille, mutta hitsin heinät ja minun paha allergiani esti pihalla hengailua siinä määrin, etten rohjennut edes yrittää ompelua siinä. Vasta eilen, viimeisenä iltana istuskelin pitkään pihalla. Ilmeisesti allergialääkkeiden taso kropassa saavutti vihdoin huippunsa eikä alkuviikolla ajettu nurmikko enää pölissyt jaloissa.

Mutta ompelinpa siltikin! Valtasin nimittäin tuvan pöydän...ja lattian...ja ompelin läsnäolijoiden ihmetellessä kaikkiaan kuusi vaatekappaletta. Minulle kaksi, Suuttujalle kaksi ja eskarille kaksi.


Eskari tai oikeastaan tuleva koululainen sai hellemekon (kaavapohjana Brave Firemen raglan) ja perhoshihapuseron (Ottobren Peppi -topin pohjalta) molemmat koossa 128.


Suuttuja sai myös (Peppi-topin) hihattoman joustofroteesta ja shortsit (Ultimate casual)
molemmat koossa 98.


Ja  minulle vapaasti leikattu hame apilafroteesta ja ihanista kuokkavieraista mekko Ob 3/13 lasten liivimekko-kaavalla ja perhoshihoilla. Kaava on sama kuin TÄSSÄ neiti hirsi mekossa. Movimiento muistaakseni oli kaavan nimi.


Ja tässä vielä muutama vaate päällepuettuina.






 

Tällaista tällä erää! Lomailu jatkuu vielä pari viikkoa koko perheen kesken <3 Puuhaa ja suunnitelmia riittää.

Nyt, hauskaa ja helteistä viikonvaihdetta kaikille! 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)