torstai 12. helmikuuta 2015

Iiik! Ääääää! Kevät! Tule-tule jo!

Olipa aivan ihanat pari aurinkoista päivää ja kylläpä piristääkin tuo valo ja räystäistä tippuva vesi!

Toinen huomio samasta aiheesta; kyllä vaan siisteyttä rakastavan ihmisen tunnetila järkkyy kaikista näistä lisääntyvän valon aiheuttamista näköhaitoista (lue; pöly, sormenjäljet, likaiset ikkunat jne.) täällä kotona. Auts! Rätti käteen siis vaan ja ikkunanpesusäitä odottelemaan.

Ajelin tiistaina Suuttujan kanssa Ikeaan tutkailemaan keväisiä juttuja. Tarkoituksena oli ostaa yrttejä ja siemenpusseja ja tietenkin purnukoita edellämainituille. Siemeniä en löytänyt vaikka kuinka pyörin viherosastolla (ihania uutuuksia siellä!) ja hetken haisteltuani yrttikärryä, jätin nekin ostamatta. Ihan vaan pälkähti sellainen ajatus päähän, että ehkä aika moni muukin on haistellut (ja kenties jopa yskinyt/aivastanut/hipelöinyt) niitä syötäväksi tarkoitettuja yrttejä. (Miksei niissä ole muovia ympärillä niinkuin ruokakauppojen salaateissa ja yrteissä?)
Taidan hakea siemeniä ja kasvattaa nekin ihan alusta asti itse. 

Löysin kuitenkin ihania kärryllisiä krookuksia ja narsisseja! Pakkohan niitä oli muutama napata kärryyn. 


Kävin eilen auringon paistaessa seisoskelemassa tuolla piharakennuksessa ja aivan villejä suunnitelmia sainkin päähäni! Melkein itseäkin hirvittää moiset ajatukset! Toiseen päähän rakennusta haluaisin kesähuoneen/grillauspaikan ja toiseen päähän pihasaunan pukuhuoneineen! Voe mahoton :D Ja molemmat on vieläpä melko toteuttamiskelpoisia ideoita! (vaatisi tosin ehkä jonkun lottovoiton...)

Näin jo sieluni silmin tuon kesähuoneen valmiina ja meidät sinne kesämekoissa nautiskelemaan hellepäivästä. Grillausta ja kuplajuomaa, vaahtokarkkeja ja viirinauhoja, vähän musiikkia ja iloisia ihmisiä. Kyllä! Kylläkyllä!

Ensin se pitää tyhjentää kaikista isähenkilön työkaluista ja roinista ja maalata kauttaaltaan sisältä. Pariovet olisi kiva vaihtaa ikkunallisiksi ja yhden ikkunankin sinne tahtoisin asentaa valoa tuomaan. Hyllyä tuohon, pöytää tuohon ja pari naulakkoa, kukka-amppelit ja kaislamatto ja ja ja..! Kesä, tule tule jo!




Eihän tässä voi kuin päätellä, että jollei mökkikuume niin tuunaus ja remonttikuume iskee kuin lekalla päähän näin alkukeväästä! 



 




12 kommenttia:

  1. Voi niin, tule kesä armas! Ihania suunnitelmia sinulla. Minä haaveilen isommasta kasvihuoneesta ja kylpytynnyristä. Lottovoittoa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapset haaveilevat trampoliinista jo monettako kesää ja nyt kai olisi aika toteuttaa niidenkin haave :) Kasvihuone ja kylpytynnyri kuuloistaa mahtavalta!! <3 Todellakin, lottovoittoa odotellen ;)

      Poista
  2. Ei ihan vielä kevättä, kiitos. Ei muuten, mut en millään jaksais pestä ikkunoita. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan kyllä syyhytä päästä hinkkaamaan ikkunoita :P Mutta saa se kevät silti jo tulla! :)

      Poista
  3. Mitäs se isäihminen tuumasi suunnitelmista? Meillä isäihminen huomaa jo naamasta, että jotain on tekeillä...kysymys kuuluukin, että mitäs mielessä, mitä suunnittelet ja syvä huokaus... :D Onneksi syttyy aika nopeasti mukaan suunnitteluun.

    Mutta kuullosta huisin hyvälle tuo sinun suunnitelmasi, ja minunkin puolestani kevät voisi tulla jo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kannustavasti se on toistaiseksi suhtautunut näihin mun hullutuksiin :D Vaikka kyllä se vähän raapii päätään ja pyörittelee silmiään, mutta ehkä se kuuluu asiaan <3

      Poista
  4. Voi mahoton mitä suunnitelmia, toki toteuttamiskelpoisia, jos lottovoitto osuu ja tekijäkin löytyy..onneksi haaveilu ei vielä maksa mitään :D
    Kevättä ja kesää odotellessa!

    VastaaPoista
  5. Hahaa, aivan ihana postaus!
    Kevät selvästi jo tanssahtelee iloisesti mielessäsi! :D

    Minä rakastan näitä kevättalven päiviä - juuri tämä aika kun oikein pääsee näkemään ja kokemaan päivien pitenemisen, se on upeaa! Olen odottanut aurinkoisia päiviä ja nyt kun niitä oli sitten KUUSI peräkkäin, niin makasin flunssassa sängyssä ne kaikki päivät - yhyy! Sieluni itkee! Toivon ja toivon ja toivon, että aurinko pian taas näyttäytyisi kun olen terveenä ♥

    Se minua harmittaa aina kovin, kun pihaamme ei YHTÄÄN paista aurinko talviaikaan. Joskus maaliskuun puolivälissä se muistaakseni ihan pikkuisen osuu alapihan nurkkaan, sitten siitä lähtee hiljalleen siirtymään niin, että huhtikuussa yltää jo suht hyvin pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, päivät pitenevät ihan silmissä!
      Voi miten tylsää sairastaa ja vieläpä näinä harvinaisina aurinkoisina päivinä :/ Toivotaan tosiaan etteivät nämä olleet tämän helmikuun ainoat auringot! Pikaista paranemista :)

      Poista
  6. Mä tykkään myös keväästä ♥ Tällä viikolla haistoin sen ulkona ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ihana tuoksu, jota vedin itseeni roppakaupalla. Ihania suunnitelmia sinulla. Toivottavasti saat isähahmon mukaan toteuttamaan niitä. Sinulla on m uuten ihana, uusi banneri täällä blogissasi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät <3 Jotenkin sitä oikein herää eloon pidempien ja valoisampien päivien ansiosta, ihanaa!
      Kiitos, minä vihdoinkin sain opeteltua ton bannerien tekemisen :D Olen ollut laiska ja pelännyt sen olevan kamalan monimutkaista, mutta ihan helppoa ja kivaahan se olikin!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)