maanantai 6. heinäkuuta 2015

Blogitreffit terdellä

Voitte uskoa, että meillä oli kiva ilta. Helteisen lämmin heinäkuun ensimmäinen päivä, talon tarjoamat kuohuvat laseissa ja hyvä porukka koolla.

Käytiin tosiaan Teijan  kutsumina tällä kertaa joukolla tutustumassa Kouvolan keskustassa Hotelli Vaakunan yhteydessä toimivaan Fransmannin uudistettuun terassiin.

Eikä suotta! Terassi oli laitettu todella viihtyisäksi ja tunnelma oli jotenkin "välimerellinen". 




Ilta aloitettiin lasillisella kuohuvaa. Ja pakko sanoa, että meillä oli jotenkin superliikkis tarjoilijapoika. Niin ujosti hän hymyili koko illan ajan, voi että.


 Tilauksia odotellessa saatiin pöytään runsaat korilliset tuoretta leipää ja talon tapenade-tahnaa. Ja täytyy sanoa, että minun erityisruokavalioni otetiin upeasti huomioon. Sain minäkin, omalla lautasella tarjoiltuna paahdettua lämmintä leipää, vaikka olen vilja-allerginen. Pisteet kotiin siis!


Ennen pääruokaa saimme yllättyä! Tarjoilija toi eteemme "tervehdyksen keittiöstä" eli amuche bouchen.  Veikeästi taivutetulla lusikalla oli pala kermaista juustoa ja supermakeaa päärynähilloa. Nam! 





Ja jälkiruuaksi kesäiseen iltaan otin tuoreita mansikoita ja vaniljajäätelöä. Annokseen olisi kuulunut tuulihattu, mutta koska en voi sitä syödä, sain tilalle extra-annoksen mansikoita! Huippua!
Ja tosiaan Teijan kutsumina, saimme laskun loppusummasta vielä -15% alennuksen, eli erittäin kohtuuhintaista ja herkullista ruokaa.


Tuo terassin auringosta utuinen tunnelma oli aivan ihana, eikä ihme, että pian saapumisemme jälkeen alkoivat pöydät täyttyä ruokailijoista. Tänne täytyy päästä uudelleen vielä tänä kesänä!


Ja loppuillasta, maha ähkytäynnä, teki mieli heittäytyä kovasti kutsuvaan sohvannurkkaan ja pyytää ehkä toinenkin lasillinen kuohuvaa. Harmi, että olimme lähes jokainen autolla liikkeellä.


Kiitos vielä Fransmanni ja ihanat naiset ihanasta illasta! 

Muiden bloggareiden illan tunnelmia voi käydä lukemassa näistä alla olevista linkeistä;

Teija/  Välähdyksiä
Kristiina/ Arjen helmiä
Laura/ Raparperin alla
Jaana/ Jaels


4 kommenttia:

  1. Noniin, nyt mä haluun tonne takas! :D

    VastaaPoista
  2. Oi oi, kiva postaus! Munkin tekis niin mieli päästä tuonne pian jo uudestaan. Ruokakin oli niin hyvää sen lisäksi, että paikka oli viihtyisä ja ilma mitä parhain. Kiitos myös sinulle seurasta ja mukavasta illasta ♥

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)