keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Härregyyd

Tajusin tuossa, että meidän pieni poika lähtee ensimmäistä kertaa elämässään päivähoitoon. Ei se tietenkään yllätyksenä tullut, itsehän minä sitä sinne hain. Mutta siis sehän alkaa ihan muutaman viikon päästä!

Siispä eilen illalla, sateen alkaessa ropista peltikattoon, alkoi myös ompelukoneet hurisemaan.  Olikin aika alkaa ompelemaan sopivia, uusien mittojen mukaan tehtyjä vaatteita ja tuhoamaan kangaspinoja. Saatoin tilata myös vähän uusia kankaita tätä rupeamaa varten. 



Levitin lähes kaikki kankaat takkahuoneen lattialle ja sieltä Suuttuja nappasi ensimmäisenä tämän kani -joustofroteen. Olen viime syksynä ommellut tästä paidan ja housut, jotka nyt jäävät pieniksi, joten nuoren miehen paitatoive toteutui. Tykkään tästä kaavasta (jonka nimeä en nyt juuri muista), jossa on lasketut hihat. Ne antavat vähän "massaa" hoikalle pojalle ja näyttää muutenkin tosi kivalta päällä.



Samaan syssyyn ompelin samalla kaavalla Paapiin mintunvärisestä Hipusta paidan. Olin alunperin tilannut reilun pätkän mustaa joustocollegea omaa huppumekkoa ajatellen, mutta tässä kohtaa lasten tarve ylitti omani ja silppusin kankaan Suuttujalle housuiksi ja raglanpaidaksi.



Paidan etumukseen ompelin yhden ison Hipun (taustalla silitettävä tukikangas) ja toiseen etu-olkasaumaan laitoin pätkän minttua resoria ilmettä antamaan.




Meidän tokaluokkaa aloittava tyttö ei ole oikein huolinut äidin ompelemia, varsinkaan kuosillisia juttuja, nyt hetkeen. Pitäisi olla samanlaisia kuin kavereilla, eli HenkkaMaukkaa ja Lindexiä. Nyt kuitenkin, pikkuveljen setin nähtyään, tilasi tyttö samasta mustasta itselleen mekon/tunikan ja siihen samalla tavalla Hipun kuvan ja lempiväriään turkoosia resoria.



Tässä kaavana sama kuin Suuttujallakin, eli Ottobren Rascal. 


Näistä tuli ainakin ensivaikutelman perusteella mieluisat. Tyttö tosin sanoi, että mekossa tulee tosi kuuma ja se on just hyvä sitten kylmänä päivänä. Saa nähdä kuinka usein mekko eksyykään tytön päälle kaapista.


Mutta Suuttujan housuihin olen enemmän kuin tyytyväinen! Vaikka ne on ihan perus, ilman minkäännäköistä jujua, niin ne on malliltaan juuri passelit. Aavistuksen pitkät resorit ja jämäkkä kangas, pieni kasvunvara ja se on siinä!


 

Lisää päiväkotivaatteita pitää vielä ommella...kuinka paljon niitä mahtaakaan tarvita kaikkiaan! Jaiks. Ja sisätossut ja nimikointitussi ja välikausihousutkin taitaa olla pienet, kengistä puhumattakaan. Huhhei. 




 

10 kommenttia:

  1. Kyllä nyt kelpaa päiväkotiura aloittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihan vielä, pitää ommella lisää housuja ja huppareita ja ja ja :D Mutta alku on lupaava, ainakaan ensimmäisenä päivänä ei tarvitse mennä nakuna paikalle ;)

      Poista
  2. Kivoja vaatteita olet taas ommellut lapsillesi. Nuo Suuttujan collarihousut on kyllä tosi hyvät. Tykkään noista vähän pidemmistä resoreista. Kivoja kankaita paidoissa jälleen kerran. Mukavia ompeluhetkiä Sinulle, Marika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse :) Kerään rohkeutta aloittaa sinun ompeluprojektia *klunks* Jahka saan koulutehtävän palautettua sunnuntaina, niin alan kankaiden leikkuuseen heti alkuviikosta :)

      Poista
  3. Huomenta tänne! Noista sun ompelemista vaatteista tulee oikein hyvälle tuulelle, kivan näköisiä todellakin ja niin uniikkeja <3 On kyllä lapsille onni noin käsistään taitava äiti, vaikka totta onkin että tiettyyn ikään tullessaan ei lapsi osaakkaan arvostaa niitä äipän ompelemia vaan sitä henkkaa ja maukkaa ;) Mutta onneksi silloin saa omella itselleen kaikki kivat kankaat! Mukavaa loppuviikkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Katja <3 Ja hyvää loppuviikkoa sinne myös! :)

      Poista
  4. Ihania vaatteita olet tehnyt! Tsemppiä pikkumiehen päiväkoti-aloitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :) Tsemppejä tarvitsee niin äiti kuin poikakin <3 *niisk*

      Poista
  5. Tosi kivat, mii laik ❤️ Tsemppiä hoidon alkuun!

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)