tiistai 29. joulukuuta 2015

Tänä vuonna



Olen...


-Asunut ensimmäistä kertaa koskaan koko vuoden omakotitalossa ja nähnyt sen kokonaisen vuoden kierron.

-Oppinut, ettei hedelmäpuut tee joka vuosi satoa. Ja vaikka tekisikin, niin se sato ei välttämättä ole syömäkelpoinen.

-Juhlinut perheen kanssa vappua mökillä.

-Käynyt monissa kivoissa blogitapaamisissa ja nähnyt ihania koteja.

- Kasvatellut isähenkilön kanssa perunaa omalla pihalla.

-Opiskellut enemmän kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen yhteensä.

-Istunut tietokoneella enemmän kuin koskaan aikaisemmin (koska opiskelu)

-Unohtanut jälleen kerran tehdä niin kevät- kuin syyslannoituksenkin mökin marjapensaille.

-Tutustunut uusiin kivoihin ihmisiin.

-Viettänyt aivan liian vähän aikaani mökillä.

-Ollut yksin kotona enemmän kuin vuosiin.

-Nukkunut paremmin kuin vuosiin, koska Suuttujan öiset allergiakipu -itkut on jääneet pois.

-Lihonut. Hitto.

-Tehnyt kivoja löytöjä ja haalinut tuottoisat myynnit kirppiksellä.

-Palellut juhannuksena.

-Saunonut enemmän kuin tähän astisessa elämässäni ikinä.

-Sisustanut paljon. Kuluneena vuotena meille on muuttanut mm. iso musta keinutuoli, olkkarin pieni klaffipöytä, kahden istuttava Ektorp, ihana vanha seinähylly ja sivusta vedettävä puusohva.

-Ommellut aivan liian vähän.

-Paneloinut seiniä ensimmäistä kertaa koskaan.

-Olen kirjoittanut koko vuoden ajan positiivisia ja minua ilahduttavia asioita ylös.

-Ajanut autolla enemmän kuin koskaan.

-Ihastunut uusiin blogeihin ja ylipäänsä lukenut blogeja tosi paljon.

-Ottanut kuvia. Paljon.

-Muuttanut äitini Helsingistä tänne meidän nurkille.

-Haaveillut paljon. Ja moni haaveista on toteutunutkin.

-Ollut hyvä äiti ja huono äiti. Toivottavasti enimmäkseen ensimmäistä.

-Oppinut arvostamaan vanhoja taloja, esineitä ja asioita.

-Potenut huonoa omaatuntoa. Paljon.

-Oppinut elämään ilman kotimaisia viljoja. Vähän lipsuen ja takkuillen, mutta kuitenkin.

-Viettänyt ihanan paljon aikaa lasten ja perheen kanssa.

-Nauttinut siitä, että lapset on jo "isoja" ja omatoimisia. Ja kokenut jonkinlaisen uuden vapauden sen myötä.

-Viettänyt liian vähän kahdenkeskistä aikaa isähenkilön kanssa.

-Harrastanut liian vähän liikuntaa. Tähän saatan käyttää tekosyynä huonoa kesää; ei huvittanut pyöräillä vesisateessa tai uida alle kymmenenasteisessa vedessä...

-Tavannut ystäviäni liian vähän ja ollut huono kaveri, kun en ole pitänyt yhteyttä.

-Rakastanut paljon ja saanut vastarakkautta paljon.

-Juhlinut lasteni 4- ja 8- vuotis synttäreitä.

-Ihastellut vanhaa taloamme. Ja harmitellut vanhaa taloamme.

-Alkanut pikkuhiljaa kotiutumaan uuteen kaupunkiin. Tai ainakin tottumaan.

-Ollut onnellinen. Ja onneton. 




Vuosi 2015 on ollut kaikenkaikkiaan hyvä. On ollut vanhoja tuttuja ihania juttuja ja ihan uusia virkistäviä tuulia myös. Kuitenkin niin, että elämä on ollut koko ajan balanssissa. Ei syviä aallonpohjia, muttei myöskään niitä huippuja, ei tyrskyjä eikä liian tyyntä.

Toivon alkavalle vuodelle samanlaista onnea kuin olen tänä vuonna saanut kokea.


Mitä te toivotte tulevalta vuodelta? 
Onko jotain asioita, joita aiotte toteuttaa tai unohtaa? 
Teettekö uudenvuodenlupauksia?






2 kommenttia:

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)