perjantai 22. tammikuuta 2016

Ystäväkirja -haaste

Sain Kotoisaa arkea -blogin Heliltä kivan kymmenen kysymyksen Ystäväkirja -haasteen johon tartuin tottakai! Kiitos Heli! Näihin kysymyksiin on niin hauska vastata, että päätin aloittaa heti! :)

Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset:
Kiitä haasteen antajaa
Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirjan kysymyksiin
Lisää kuvaksi / kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia
Keksi uudet -tai käytä vanhoja - kysymykset blogiystävillesi
Haasta mukaan ihania bloggaajaystäviä.



1. Perheesi
Isähenkilö ja kaksi lapsihenkilöä; kasivee ja neljävee.

2. Mitä teet työksesi?
Olen koulutukseltani lähihoitaja, mutta pisimmän työurani (13 vuotta) olen kuitenkin tehnyt apteekissa. Tällä hetkellä opiskelen amk:ssa Geronomiksi, enkä todella tiedä mikä minusta tulee "isona".

3. Minkä taidon haluaisit osata/oppia?
Vetoketjun ompelun ja takin vuorittamisen. Ne vaan ei mene mun jakeluun ja ompelukoneen vetoketjupaininjalkakin on ollut kadoksissa jo vuosia. Olisi myös ihana aloittaa viulu -tunnit! Mä niin ihailen kaunista viulunsoittoa <3

4. Mikä ärsyttää arjessa eniten?
Tiskit ja ruuanlaitto. Ja kiire, se rassaa mua ihan älyttömästi, mutta silti esimerkiksi aamuisin en laita kelloa aikaisemmin soimaan että aamukiirettä ei pääsisi syntymään :P Olen aamu-uninen ja illan virkku.



5. Mikä ilahduttaa arjessa eniten?
Koti ja perhe. Ne on parasta <3 Kun illalla peittelee lapset sänkyyn ja istahtaa koneelle tai sohvalle. Usein huomaan vain istuvani ja tuijottelevani seiniä.

6. Ruokabravuurisi?
Varmaan leipä. Mulla on ollut onnea leivän leipomisessa ja nykyään luontaisesti gluteenittomatkin onnistuu varsin hienosti!

7. Hävettää tunnustaa...?
No ehkä se mun parin vuoden takainen hurahdus retroon. Se oli sellanen hassu kokeilu, joka ei sitten kuitenkaan ollut mun juttu. Tykkään kyllä vanhoista huonekaluista ja esineistä, mutta ne ihan kikertävimmät ja oranssi-ruskea-vihreä-keltaiset jutut jätän suosiolla jollekin muulle.



8. Jos saisit rajattomasti rahaa, mitä tekisit?
Mä perustaisin Wanha Markki -tyylisen eläinten vanhainkodin. Ja jonkun alkoholistien yömaja -tyyppisen paikan, missä saisi lämpimän ruuan, yösijan ja kuntouttavaa toimintaa.

9. Ketä julkisuuden henkilöä ihailet ja miksi?
En mä oikein ihaile ketään ns. julkkista. Ihailen sellaisia arjen sankareita ja ihmisiä jotka toteuttavat unelmiaan rohkeasti, ihmisiä jotka tekevät toisille pyyteettömästi hyvää, ikääntyneitä omaishoitajia, taitavia ihmisiä...

10. Elämänviisautesi tai mottosi?

Mä yritän antaa olla... joskus se onnistuu, joskus ei; Heikot ihmiset kostavat, vahvat antavat anteeksi ja viisaat antavat olla. 

Tämän yritän pitää mielessä kun lapset törttöilee ja tekisi mieli kiljua; Raise your words, not your voice. It is rain that grows flowers, not thunder.

Niihin kaikkein synkimpiin hetkiin on tämä; Everything will be okay in the end. If it´s not okay, it´s not the end.

Ja ehkä eniten itselleni hokemani on; Trust the timing of your life.


Haastan mukaan:
Raparperin alla -Lauran
ja
Neanomat -Nean






8 kommenttia:

  1. Jee! Kiitos haasteesta! :) Mä on tunnetusti huono näissä, mutta tää on tosi kiva. Mä en ikinä keksi omasta mielestäni riittävän hyviä kysymyksiä ja sit ne tuppaa jäämään. Mut nyt ei tarvi painiskella kysymysten kanssa. :D

    VastaaPoista
  2. Näitä on niin kiva lukea! Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös lukea näitä haastevastauksia, nappaa haaste niin tulen kurkkimaan? :)

      Hyvää viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  3. Tiskit on yök. Siksi meillä tiskaa yleensä kaikki muut paitsi minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua rassaa tyhjentää ja täyttää tiskikonetta joka ikinen päivä. Mut pakko, koska en kestä astioita lojumassa tiskipöydälläkään. Sen takia se käytännössä jääkin mulle...muita ei likaiset astiat pöydillä häiritse ;)

      Poista
  4. Toi pupu on niin ihanan söpö <3

    Itse viulua soittaneena....ööööö....en suosittele, ellet omaa hirrrrrvittävän pitkää pinnaaa ja hommaa perheellesi kuulosuojaimia ;) Olisin halunnut soittaa pianoa, mutta äiti hommasi minut viulutunneille....kiukuspäissäni sitten 'näytin' millaisenmetelin viulusta saa aikaan :)
    Tietty sitten kun taidon oppii, niin on se kaunista.....
    Miellläni täytän tiskikoneen ja ei noi muut tunnu sinne asti niitä astioitaan edes saavan.... mutta tyhjentää ne sen kyllä joutuu, mä en yhtään tykkää sen tyhjentämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä luulen kanssa että mun viulistin ura jää ihan vaan haavetasolle :P Vai pitäiskö pakottaa tyttö aloittamaan harrastamaan viulunsoittoa. Eikös ne sano, että lapset on sitä varten että ne toteuttavat vanhempien jääneet haaveet :D :P No ei vaiskaan, toi kasivee ei ole yhtään musikaalinen. Se oppi juuri viheltämään ja voi järkytys mikä meteli siitä lähtee ihan_koko_ajan! Vain suu täynnä ruokaa se on hiljaa hetken. Uhh.

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)