maanantai 29. helmikuuta 2016

Loma!


Ensimmäinen lomapäivä! Miten ihanaa!

Heti aamusta paistoi aurinko ja puuhellalla valmistui kahvi. 
Rauhallisen aamun jälkeen lähdettiin lasten kanssa pulkkailemaan ympäri kylää. 



Lapset saivat mennä kahdestaan kukkakauppaan valitsemaan itselleen kukan, 
minä jäin sillävälin pulkkavahdiksi ulkopuolelle. 

Suuttuja valitsi oranssin ja tyttö pinkin tulilatvan. 

Kotona sitten purkitettiin ne ja kylvettiin ensimmäiset rairuohot! 
Otettiin karkauspäivän kunniaksi pieni varaslähtö tulevaan pääsiäiseen. 



  
Astioina on tuoksukynttilöistä jäljelle jääneet lasit, joihin liimattiin Ikeasta löytyneet muovirusetit. 
Näistä tulee kivan näköisiä kun ruohot alkavat kasvaa!  



 Tyttö on niin hupaisa kyllä. 
Se rakastaa kaikkia juhlapyhiä. 
Jokaisen kohdalla se hurmioituneella äänellä toteaa sen olevan kaikista juhlista ihanin.
 Joten voitte arvata, että pääsiäinen on nyt ihanin juhla ikinä! 
 Ja odottakaas kun vappu alkaa lähestyä. 
...voin vakuuttaa, että sekin on kaikista juhlista ihanin. 





Me jatketaan täällä nyt lomailua yhteisten puuhien merkeissä.
 Aurinkoista alkanutta viikkoa teille kaikille <3



sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Voi jänis!

Meiltä tosiaan kuoli toinen kaneista pari viikkoa takaperin. Meidän pupuherra jäi elämänsä ensimmäistä kertaa yksin ja huoli sen pärjäämisestä oli kova. Ihan mukavasti se tuntui pärjäilevän, mutta oli kuitenkin tosi yksin tuolla meidän takkahuoneessa. Tänne ylös sitä ei voi ottaa asustamaan, koska se puri heti sähkäjohdon poikki, eikä niitä saa piilotettua ylös tässä kerroksessa samalla tavalla kuin tuolla kellarissa.

Niinpä me lähdettiin perjantaina illalla katsomaan potentiaalista rouvaehdokasta tälle meidän pojalle. Minulla on ollut pian 20 vuoden ajan kaneja ja tiesin, että ne kannattaa tutustuttaa toisiinsa molemmille vieraalla maaperällä, ettei reviirikiistaa synny. Kanipalstoja selaillessa tuli useamman kerran ilmi, että paras mahdollinen pari olisi leikattu uros ja nuori naaras. Meidän poika on leikattu ja tämä tyttökani on nuori, vain 7 kuukauden ikäinen. Hyvät optiot siis!

Tyttökani onkin aivan valloittava persoona! En ole koskaan nähnyt näin pelotonta ja rohkeaa kania. Se tutkii uteliaana kaikki nurkat, hyppää sohvalle ihan viereen istumaan, eikä väistä edes lapsia vaan menee uteliaana haistelemaan. Se on hurjan nälkäinen ja tulee jalkoihin kerjäämään ruokaa ja eilen illalla yllätettiin se keittiön pöydältä nakertamasta mun tulppaanikimppua! Siis aivan uskomaton tyyppi! Siitä se pokkana pompotteli puusohvan kautta alas ja meni lattialle makoilemaan, herätäkseen taas vartin päästä ylös ja takaisin sohvan kautta pöydälle.
Tämä tyyppi on siis aivan ihanteellinen lapsiperheen kani, rohkea ja puuhakas <3 Sen yleisilmekin on tuollainen utelias ja virkeä!



Mutta.
Kanien tutustuttaminen ei mennytkään ihan putkeen. Tämä meidän poika, joka alistui vuosien ajan kolme kertaa pienemmälle tyttökanillemme, ei hyväksykään tätä kokoistaan tyttöä, ei sitten millään. Täällä on nyt todistettu monta rajua tappelua, kun karvat pöllyää ja molemmilla on korvassa haava! En ole näin raivoisia valtataisteluja aikaisemmin nähnyt, nämä ottavat aivan tosissaan ja käyvät hampaat tanassa toistensa päälle heti kun näkevät toisensa. Ei auta vieras maaperä, ei stressaaminen kuljettamalla yhteisessä boksissa. Olen aivan hämmästynyt siitä, että tämä meidän tossu kaniherramme onkin noin jäärä ja reviiritietoinen! Lisäksi minua säälittää, että se joutuu näin keski-ikäisenä vielä ottamaan noin rajusti yhteen ja taistelemaan oman tilansa puolesta.




Meillä on vielä yksi konsti takataskussa, mutta jos ei se toimi, niin meidän on todettava tappiomme ja laitettava tämä ihastuttava kanityttö eteenpäin. En halua, että kumpikaan kaneista joutuu elämään häkissä, edes öisin, kun ne kokonsa puolesta tarvitsevat paljon tilaa ja liikuntaa. Enkä todellakaan halua, että jompi kumpi stressaa itsensä hengiltä jatkuvan valtataistelun vuoksi. Pitäkää peukkuja että meidän kikkakolmonen toimii ja kanit alkavat sietää toisiaan! Me niin haluttaisiin kaksi onnellista kylkimyyrystä näistä jättiläisistä <3


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Hemmoteltu

Aivan ihania yllätyksiä on tupsahdellut nyt ihan odottamatta vastaan! Tunnen itseni hemmotelluksi <3 Suorastaan lellityksi.

Kehuin edellisellä viikolla äidin puikoilla ollutta kaunista peittoa. Siitä puuttui silloin vielä muutama rivi ja nyt sen valmistuttua, äiti kääräisi sen rullalle ja antoi minulle omaksi <3 Voi että!


Peiton kuvio ja puhtaan valkoinen väri on ihanat ja kokoakin tällä on niin reilusti, että sen alle mahtuu koko perheen varpaat yhtäaikaa!

Minulla on useita äidin virkkaamia päiväpeittoja ja verhokappoja, sellaisia pitsisiä joita rakastan! Ja lapsilla on molemmilla värikäs äidin neuloma peitto sänkyjensä jalkopäässä, ja nyt minäkin sain omani <3



Eilen näin pitkästä aikaa koululla opiskelukavereita. Pitkästä aikaa sen vuoksi, että ollaan puolin ja toisin sairasteltu ja oltu pois koulusta ja oppitunteja on muutenkin todella harvassa. Kaiken työn saa nykyään tehdä kotoa käsin, kyllä on muuttunut korkeakouluopiskelu kymmenessä vuodessa!

Mutta sain siis ihanalta koulukaverilta aivan yllärinä ystävänpäivälahjan! Miten nappiin lahja menikään! Minä olen pitkään, meidän häistä lähtien, kerännyt pikkuhiljaa Iittalan kirkkaita Kastehelmi -astioita. Minulla on mummoni vanha kerrostarjotin ja kulho sekä muutamia äidiltäni saatuja pikkulautasia tuota sarjaa. Ja tietysti häälahjana saadut pienet kulhot.  Aina kirppiksillä minä väijyn silmä kovana näitä lisää. Näistä kynttilälyhdyistäkin olen haaveillut jo pitkään ja tuossa ne nyt ovat! <3 Kiitos kultainen Mia!




Nyt varmasti ymmärrätte miksi minulla on hemmoteltu olo?

Olen niin kiitollinen näistä tyypeistä ympärilläni <3 
En siksi, että he muistavat minua ihanilla lahjoilla, 
vaan siksi, 
että he kuuluvat elämääni 
ja tekevät tästä maailmasta asteen paremman paikan olla ja hengittää.



maanantai 22. helmikuuta 2016

Kiva viikonloppu (ja ohje suklaajuustokakkuun)

Ai että oli mukava ja rento viikonloppu. Satuttiin saamaan oikein rutkasti luntakin, mikä enteilee hyviä ulkoilukelejä hiihtolomaviikolle. Tämä viikko pitäisi vielä puristaa ja sitten koittaa meillä täällä kaakossakin hiihtoloma!

Lauantaina oli tytön koulun vanhempainyhdistyksen järjestämä talvitapahtuma Haukkavuoren hienoissa maisemissa. Oli pulkkamäkeä, makkaranpaistoa, moottorikelkkakyyditystä ja talutusratsastusta ponilla. Lapset tykkäsivät tosi paljon! 





Illalla me vuokrattiin hauska piirretty leffa; Croodit. Se kertoo kivikauden ihmisistä ja ylisuojelevasta isästä, jolla on vaikeuksia pitää perheensä hengissä eikä sitä tehtävää helpota lainkaan vallaton tytär. Siinä me mussutettiin karkkia koko perhe yhdessä sohvalla ja hekotettiin. Eilen oli vielä pakko katsoa uudestaan tuo leffa ja edelleen sen hassunkuriset pedot nauratti lapsia.

Tällaisia some -lapsia meiltä löytyy aina viikonloppuaamuisin, hehhe.



Kun saatiin lapset sunnunrai-aamuna potkittua pois somen äärestä ja päiväpukeisiin niin lähdettiin koko perhe pihalle lumitöihin. Lapset toiveikkaina raahasivat pulkat lumikasan päälle mäenlasku mielessään, mutta eihän siitä mitään tullut. Yksi kiukkusi kun ei päässyt pulkan kyytiin ja mäkikin oli tosi huono hänen makuunsa ja toinen taas kaatui hankeen ja nauroi niin, ettei päässyt omin voimin ylös. Tiedättehän sen tunteen, kun nauraa ja lihakset eivät vaan liiku, kun on niin hervoton! Ihan mahtavia noi lapset kyllä <3




Saatiin me sunnuntai-iltaan vielä yllätysvieraitakin, kun veli vaimoineen tuli kylään. Aloin sitten pikapikaa leipomaan jotain pientä herkkua iltapalapöytään. Tämä kakku oli niin helppo ja nopea valmistaa, että laitan ohjeen tännekin talteen. Tulee nimittäin varmasti tehtyä toistekin!




SUKLAAJUUSTOKAKKU
(gluteeniton)

Pohja:
1pkt gluteenittomia Semper suklaakeksejä
50g voita

Täyte:
300g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
3dl kuohukermaa
1 levy (tummaa) suklaata 
2rkl sokeria
1rl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
2rkl kahvia
Pinnalle Marianne crush -muruja

: Murusta keksit (minä painelen aina perunanuijalla murusiksi, mutta monitoimikoneen omistavat ajelkoot keksit sillä murusiksi) ja sulata voi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, lisää sula voi keksimuruihin ja painele muruseos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin jähmettymään täytteen teon ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto sekä sokerit. Sulata lötköt liivatelehdet kuuman kahvin sekaan ja valuta kerma-tuorejuusto-seokseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Kaada täyte keksimurupohjan päälle, tasoita pinta ja ripottele päälle Marianne crushia. Anna jähmettyä jääkaapissa 1-2 tuntia ennen tarjoilua.






Nyt muutama päivä kouluhommia vielä ja sitten aletaankin suunnittelemaan hiihtolomaviikon ohjelmaa. 
Niin kivaa! 

Kaunista, lumista 
viikkoa teille 
rakkaat lukijat 
ja 
kiitos ihanista 
kommenteistanne; 
niitä on aina ilo lukea <3 



lauantai 20. helmikuuta 2016

Rosmariini ihastusta

Minä olen melkoisen ihastunut rosmariinin voimakkaaseen makuun. 
Olen laittanut sitä nyt viikon aikana niin focaccian pintaan kuin lohkoperunoihinkin. 

Onko mitään parempaa kuin paistettu peruna? 
Jos minulta kysytään niin ei. 

En tiedä miksi näitä tulee tehtyä harvoin, sillä nämä ovat todella hyviä ja helppoja valmistaa. 
Minä tykkään syödä näitä ihan pelkiltään, mutta toimivat nämä kyllä lisukkeena lihapullille ja kasvisrösteillekin. Näiden kanssa sopii todella hyvin kermaviilikastike tai valkosipulimajoneesi! 




Rosmariiniperunat:

6-8 isohkoa perunaa
pitkä loraus oliiviöljyä
suolaa
pippuria
rosmariinia (tuoretta tai kuivattua, molemmat toimii!)
(1-2 valkosipulin kynttä)

: Laita uuni kuumenemaan 225 -asteeseen. Kuori ja lohko perunat pitkittäin "veneiksi".  
Purista valkosipulinkynnet oliiviöljyn sekaan. 
Levitä perunat suureen vuokaan tai leivinpaperin päälle uunipellille. 
Sekoita perunoihin valkosipuli-oliiviöljy, suola, pippuri ja rosmariini. 
Rosmariinin maku on aika voimakas, 
joten jos olet epävarma niin laita sitä mieluummin vähemmän kuin enemmän. 
Paista uunin keskitasolla kunnes perunoiden pinta on ruskea ja koostumus pehmeä, mutta kiinteä. 
Minä paistan nämä usein muun perheen makuun liian kauan, 
mutta tykkään rapsakoista kuorista ja paahdetusta pinnasta.

Hyvän "välimerellisen" kasvislaatikkoruuan näistä saa lisäämällä perunoiden joukkoon tuoretta sipulia ja tomaattia (kesäkurpitsaa) sekä fetajuustoa kuutioina. 


Herkullista viikonloppua kaikille!



keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ihanaa keskiviikkoa!






Piti pikaisesti tulla hehkuttamaan tätä kaunista aamua. Näitä valoisia ja aurinkoisia päiviä on niin kaivattu ja miten hyvää ne tekeekään pitkien harmaiden viikkojen jälkeen!

Päivät on pidentyneet ihan hurjaa vauhtia. Lapsia ei ole pariin aamuun tarvinnut potkia ylös, vaan ne ovat heränneet ennen kelloa hyväntuulisina ja hirvittävän pölötyksen kanssa. En ymmärrä miten kenelläkään VOI olla heti silmät avattuaan niin paljon asiaa! Eilen iltapäivällä en millään meinannut hoksata ryhtyä ruuanlaittoon...oli niin valoisaa, etten voinut uskoa kellon olevan jo viisi! No me syötiin päivällistä sitten vasta kuudelta, haitanneeko tuo.




Mun pitäisi tehdä koulujuttuja, mutta täällä minä fiilistelen kahvikupin kanssa aurinkoa, kuuntelen puiden palamisen huminaa ja rätinää puuhellassa ja lueskelen blogeja. Vähän tässä samalla suunnittelen meidän tulevaa talvilomaa. Ensi viikko enää ja viikon mittainen loma koittaa minulle ja lapsille. Pitäisi keksiä jotain kivaa ohjelmaa meille. Vaikka tiedän kyllä, että lapsetkin arvostavat niitä loma-aamuja, kun saa istua puoleenpäivään pyjama päällä ja pyytää leivän päälle sipaisua Nutellaa. Mutta jotain kivaa me tehdään, ihan koko viikkoa ei jaksa pyöriä kotinurkissa!




Mutta nyt haaveilut sikseen!

Pitää heittää lisää puita hellaan ja pyykkikonekin ilmoitti pyykkien olevan valmiit ripustettaviksi, eikä tiskikonekaan ilmeisesti tyhjennä itse itseään. Mutta nyt ei kotityötkään haittaa, kun paistaa aurinko ja talitintit laulaa pihan puskassa! <3

Ihanaa keskiviikkoa sinne kaikkiin koteihin!




maanantai 15. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä ja nimpparikahvittelua

Eilen oli ystävänpäivä ja Suuttujan nimipäivät.
Lapset tekivät pihalle lumiukon ja muutaman lumilyhdyn kun vihdoin saatiin kunnon nuoskalunta.
Lumiukko tosin alkoi luovuttaa elimiään  jo muutamassa tunnissa enkä ehtinyt ottamaan siitä kuvaa, mutta lumilyhdystä tuli oikein soma.




Meillä ei yleensä juurikaan juhlita ystävänpäivää enkä ole aikoihin enää korttejakaan lähetellyt. Mun mielestä on hassua, että monet naiset odottavat puolisoltaan ystävänpäivänä kukkia tai lahjoja. Eihän se puoliso tavallaan ole ystävä, vaikka siis onkin.
Eikö puolison kanssa juhlita vuosipäiviä, kihlapäiviä ja hääpäiviä? Onhan sitä niissäkin muistamista.
Meillä ei tosiaan ole ystävänpäivällä mitään romanttista merkitystä. Mutta olen haistavinani pientä ihastusta ilmassa; niin paljon on meidän kasivee tyttö kirjoitellut parin viikon aikana kortteja ja kihissyt. Söpöä.


Ollaan ystäviä jookos
niinkuin ananas ja kookos.
Ollaan rypäle ja rusina
syödään pipareita tusina.


Meillä tosiaan juhlitaan ystävänpäivänä aina Suuttujan nimipäiviä. 
Ei meillä yleensä nimppareita niin muisteta tai juhlisteta, mutta lasten kohdalla tehdään pieni poikkeus ja niitä vähän hemmotellaan silloin; leivotaan ja annetaan joku ihan pieni juttu lahjaksi.
Eilen Suuttuja sai sitten valita kaupasta kaksi Lego -hahmopussukkaa. Se jostain syystä tykkää hirveesti niistä erilaisista ukkeleista, ja koska hintaa pussille/ukkelille oli Motonetissä laitettu 1,90€ niin se sai valita oikein kaksin kappalein, heh. 


Kutsuttiin isovanhemmat siinä iltapäivällä meille pullakahville ja vähän hämmästyin kun hekin toivat pojalle lahjat. Se ei suinkaan ollut kahvittelujen tarkoitus! Mutta toki pieni mies oli hyvin hyvin tyytyväinen availlessaan paketteja.



Ja sain minäkin äidiltäni aivan yllättäen ystävänpäivälahjan! 
Katsokaa mitä ihanaa kauniin ruukunsuojuksen sisältä löytyi! 

 
Voi kevät, tästä se taas lähtee! 
Vähän pitäisi vielä malttaa odottaa, ihan vielä ei noita uskalla ryhtyä kylvämään, mutta pian, ihan pian! 




sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävien kesken

Minulla oli eilen ilo saada ihanat naiset meille kylään pitkästä aikaa! 
Edellinen kerta oli viime kesänä, ennen juhannusta, eli oli jo aikakin ottaa uusiksi!

Olen monesti miettinyt, että miten me tullaankin juttuun niin hyvin. 
Kai me ollaan kaikki jollain lailla samanlaisia, vaikka kuitenkin erilaisia. 
Mutta silleen sopuisia ja kovia hölöttämään kaikki. 
Nytkin tuli itkettyä kissan kuolemaa, otettua kantaa kasvissyöntiin, pohdittua virkkaamisen opettelua ja mangon sopivaa kypsyysastetta. 
Niin parasta!
 




Nyyttärimeiningillä kokoonnuttiin taas ja pöytä notkui jälleen herkuista. 
Niinkuin viime kerralla totesinkin, niin tämä meidän ruokailu on astetta haastavampaa koota minun allergioiden, Helin veganismin ja Krissen gluteenittoman ruokavalion suhteen. 
Mutta niin me vaan taas kulkaa onnistuttiin vetämään mahat täyteen! 
Minä leivoin focacciaa ja tein nachosalaattia, Krisse toi suolaista välimerenpiirakaa, Heli mutakakkua ja jäätelöä ja Laura ihanaa hedelmäsalaattia ja kermavaahtoa. 

Uhhuh, täällä ainakin yksi emäntä, joka ei todellakaan ole tänä kesänä rantakunnossa näillä eväillä ;)

Eihän tällainen herkkusuu VOI  näistä kieltäytyä!





 Katsokaa mitä suloisia vesimelonisydämiä!!


Huomasin nyt jälkikäteen, että unohdin ottaa kuvan Helin mutakakusta, mutta noh, se näytti...mutakakulta! 
Mutakakun kanssa tarjolla oli Pirkan uusia maidottomia ja vegaanisia jäätelöitä. Olen tosi positiivisesti yllättynyt, ne oli ihan älyttömän hyviä ja varmasti ensi kesän hitti meidän perheessä!


Kiitos taas, ihana rempseä ystäväporukkani mahtavasta iltapäivästä ja huippukivasta seurasta! 
Teidän kanssa aika menee siivillä, niinkuin hyvässä seurassa aina! 

Laura - Raparperin alla 
Heli - Kotoisaa arkea
ja 
Kristiina - Arjen helmiä



perjantai 12. helmikuuta 2016

Harmaan talven harmaiden päivien multihuipentuma



Eilen mietin, etten tiedä ikävöinkö enemmän kesää vai talvea. Tämä marraskuu on kestänyt nyt neljä kuukautta,  joten vaihtelu vois olla tosi jees!

Tänään kun heräsin pimeään ja räntäsateeseen ja lähdin harjaamaan autoa painavasta moskasta, tiesin kyllä heti, ettei mulla talvea ole ikävä. Ja kun molemmat lapset tulivat eilen iltapäivällä kotiin märissä sisähousujen lahkeissa, kun toppahousut ja -haalari oli kumisaappaista huolimatta hörpännyt vettä. Ei ollut talvea ikävä, ei.

Sisällä on niin pimeää, että aamusta iltaan saa melkein olla joku valo päällä ja kynttilät palamassa. Ottaako muilla näin koville tämä synkkä ilma? Missä mun kuulas ja aurinkoinen helmikuu oikein luuraa?



Onneksi viikonlopusta on tulossa kiva, satoi mitä satoi! Huomenna saan kylään ihanat blogikaverit ja sunnuntaina kahvitellaan mummojen kanssa Suuttujan nimipäivää ja ystävänpäivää! Jee! Nyt siis pikasiivous ja rynnistys kauppaan ostelemaan leivonta-aineksia huomiselle.

Ihanaa, loskaisaa, viikonloppua muillekin! Vähän kun jaksaa vielä rämpiä niin kohta koittaa kevät. Kuuden viikon päästä on jo pääsiäinen! :)









maanantai 8. helmikuuta 2016

Maanantain iltakiisseli

Täällä on pussitettu ja pakastettu eilen leivottuja pullia ja samalla tuli tungettua nenä vähän syvemmälle pakastimeen. 
Sieltähän löytyi pussi jos toinenkin viime kesän herkkuja! 
Nappasin sitten punaista viinimarjaa ja raparperia sulamaan. 
Osan viinimarjoista laitoin aamulla rahkan sekaan ja loput nakkasin raparperien kanssa kattilaan ja keittelin kiisseliä. 

Tässä helppo ja nopea arkikiisselin ohje teillekin:



Raparperi-viinimarjakiisseli
(n.1 litra)

8dl vettä
2dl sokeria
5dl marjoja, raparperia tms.
1tl vanilliinisokeria
1tl kanelia
4rkl perunajauhoja

: Laita vesi ja sokerit kattilaan, kun vesi kiehuu lisää marjat ja pieniksi pilkotut raparperit. 
Anna kiehua niin, että raparperit pehmenee kunnolla, noin. 10 minuuttia riittää. 
Lisää kaneli. 
Sekoita perunajauhot pieneen tilkkaan kylmää vettä ja valuta seos kuuman kiisselin sekaan ohuena nauhana samalla sekoittaen. Laita kattila hetkeksi takaisin levylle ja anna pulpahtaa. 
Kaada kiisseli kuumuutta kestävään astiaan jäähtymään ja ripottele päälle hienoa sokeria 
(se estää kuoren muodostumisen kiisselin pintaan).



Minä laitoin eilisistä laskiaispullista ylijääneet kermavaahdot tarjolle tämän kanssa.
Kiisseli oli vielä lämmintä, joten kermavaahto alkoi söpösti sulaa kiisselin pinnalle.  
Aika herkkua!



perjantai 5. helmikuuta 2016

Surullinen perjantai

Yksi on poissa.



Meidän pienenpienen pupun oli aika lähteä ja me ollaan täällä kovin suruissamme. 

Siltä löytyi jo kaksi vuotta sitten pieni, puolikkaan herneen kokoinen patti mahasta, joka viime syksynä alkoi kasvaa vauhdilla. 
Toissapäivänä kani oli normaali oma itsensä, mutta eilen selvästi vaisu ja pysytteli paikallaan pitkiä aikoja. Tänään sen oli selvästi vaikea olla, joten teimme kaverille viimeisen palveluksen ja päästimme sen pois. 

Ikävä jäi meille ja kanitoverille.
Rankkaa.



Tämä kani tuli meille kolme vuotta sitten. 
Se oli hylätty ystäväni kerrostalon rappukäytävään styroks -laatikkoon ilman vettä ja ruokaa.  
Meillehän se sitten tuli. 
Emme tienneet kanin ikää tai sukupuolta sen hakiessamme, mutta tytöksi hän osoittautui. 
Parin kuukauden jälkeen hommasimme sille poikaystävän, pienen valkoisen kaninpalleroisen, joka kasvoi jättiläiseksi. 
Silti, tämä pieni tytönsintti piti loppuun saakka pojan tossunsa alla <3 

Yhdessä ne ovat alusta asti olleet, kylkikyljessä pötkötelleet, matkustaneet mökille kesäisin nauttimaan ulkoilmasta ja rouskineet samasta porkkanasta vaikka vieressä olisi toinenkin. 



Nyt surettaa tuon yksin jääneen pojan puolesta. 
Toivottavasti se ei ikävöi itseään hengiltä.


torstai 4. helmikuuta 2016

Hei hei sokeriton tammikuu !



Nyt se on virallisesti ohi. Puuuuuh. Kylläpä osasi olla pitkä kuukausi!

Alun perin ajattelin, että kun se helmikuun ensimmäinen päivä aamusta valkenee niin aloitan herkuttelun. Syön KAIKKEA makeaa aamusta iltaan. Mutta. Ei se varmaan olisi ollut viisasta. Aika maltillisesti tässä on toistaiseksi menty, viikonloppuna maistoin muutaman karkin ja yhden pienen siideritölkin saunan jälkeen, vaikka tammikuuta oli vuorokausi vielä jäljellä. Ei jaksanut enää nipottaa ja tyttökin sai karkkia ja vedonlyöntirahansa silloin lauantaina iltapäivällä. Sitkeä pieni tyttö kyllä!

Helmikuun aikana aion ainakin keittää muutaman litran mehua pakastimen antimista, tehdä vispipuuroa ja syödä irtokarkkeja ja dumleja. Ja suklaajäätelöä mun on tehnyt mieli ihan hirveesti, vaikka en edes oikeasti tykkää suklaajätskistä vaan ostan aina vaniljaa. Leipomista mulla on ollut ihan ikävä! Joku kaunis päivä minä pyöräytän itselleni iltapäiväkahvin kaveriksi maustekakun!

Musta tuntuu, että olen nähnyt tuon herkuttoman kuukauden aikana enemmän leivonta-ohjeita ja yliherkullisen kuuloisia reseptejä kuin koskaan aikaisemmin! Somessa on jatkuvasti mitä ihanampia kuvia ja ohjeita, mm. rocky roadia, johon on pilkottu toffeeta. Pehmisjäätelöä Dumle -karkeilla. Makeaa piirakkaa, jossa on hilloa ja raejuustoa. Kuumaa kaakaota vaahtokarkeilla. Laskiaispulla kermavaahtoa tursuten. Ja tuossa vain ne mitkä ensimmäisen viiden minuutin aikana tulivat mieleen.

Kuukausi meni yllättävän kivuttomasti, vaikka se kovin pitkältä ajalta tuntuikin. Tavallaan ei tehnyt edes mieli makeaa, mutta se pyöri ajatuksissa koska se oli kiellettyä ja tapa. Ennenkaikkea tapa. Paha tapa. Nyt kun kuukauden aikana söin pähkinäsekoituksia kuivatuilla marjoilla/hedelmillä, niin niitä tekee mieli enemmän kuin karkkia. Jännä! Aika nopeasti siis elimistö tottuu ja toimintatavat muuttuu! Ja mandariini maistuu niin makealle ja hyvälle. Enkä siis korvannut karkkia suoraan noilla pähkinöillä, muuten olisin syönyt niitä joka päivä ;) Pari kertaa viikossa söin kourallisen niitä ja joskus Barebar -välipalapatukan kahvin kanssa. Luulen, että jatkan niiden syömistä jatkossakin ja pidän sokeriherkut viikonlopuissa ja erityistilanteita varten.

Edelleenkään, kuukauden lopussakaan, en huomannut mitään muutosta olossa, ihossa tai farkkujen vyötärössä. En tiedä mistä se johtuu? Ehkä minä en sitten kuitenkaan ole syönyt niiiiin hirveästi makeita herkkuja kuin olen kuvitellut, jonka vuoksi en huomaa mitään eroa vaikka niitä välttelen?

Huomasin kuitenkin kun söin karkkia myöhään toissailtana, että seuraavana aamuna silmänympärykset olivat aika turvonneet. Ja sen olen huomannut, ettei minulla ole niin kova nälkä kuin aikaisemmin. Tai nälkä ei tule "kuin salama kirkkaalta taivaalta" ja ole sellainen "äkkiä jotain suuhun tai muutun hirviöksi" -tyyppinen.

Tässä siis tämä haaste. Ensi tammikuussa ajattelin kokeilla vegaanihaastetta! Mun ei ole vaikeaa olla ilman lihaa, mutta maitotuotteet on minun kompastuskiveni. Rakastan juustoja ja rahkaa ja kahviin lorautan mielelläni kermaa. Mutta kai sitä kuukauden pärjäisi ilmankin? Vai pärjäisikö? Ja eikös ole joku lihaton lokakuukin, tiedä jos vaikka silloin jo kokeilisi tätä? Olin teininä/nuorena melkein kymmenen vuotta syömättä lihaa eli kokkailun ei pitäisi olla kovin vaikeaa ja koska valmistan muutenkin yhteiset ruuat ilman munia ja maitoa niin sekin luonnistunee. Vaikka tavallaan vähän tyhmää rajata ruokavaliota, kun se on nykyiselläänkin kovin rajattu ja koko perheelle sopivan ruuan valmistaminen vaatii vähän suunnittelua. Pitää funtsia. 




keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Värihaaste: sininen

Tartuin myös yhteen ompeluaiheiseen haasteeseen, joka toteutetaan joka kuukausi tämän vuoden ajan.

Hommahuoneen Sanne-Maija heitti kivan haasteen, jossa keskitytään väreihin. Joka kuukausi tehdään joku käsityö sen nimenomaisen kuukauden värin mukaan. Tässä lista väreistä;

  Tammikuu:                     sininen 
  Helmikuu:                       pastellisävyt

  Maaliskuu:                      vastavärien voima

  Huhtikuu:                        vihreä

  Toukokuu:                      keltainen ja oranssi

  Kesäkuu:                         turkoosi

  Heinäkuu:                        valkoinen ja vaaleat sävyt

  Elokuu:                           murretut värit

  Syyskuu:                         ruskean erilaiset vivahteet

  Lokakuu:                         musta ja harmaa

  Marraskuu:                      violetti ja lilan sävyt

  Joulukuu:                         punainen ja metallisävyt

Eli  tammikuun aikana piti valmistua jotakin sinistä ommeltua. Vähän myöhästyin tämän ensimmäisen haasteen osalta, meidän pieni Suuttuja sairastui perjantaina vatsatautiin ja viikonloppu meni ihan muualla kuin ompelukoneen ääressä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai mitä?

Sininen on jännä. Mä ihan tosi paljon tykkään sinisestä! Se on helppo yhdistää muihin väreihin ja farkut on joka vaatekaapin perusta. Farkkuja ja farkkutakki multa löytyy, mutta muutoin mun vaatekaapissa ei taida olla YHTÄÄN sinistä. Jotkut nilkkasukat ehkä ja turkoosista Jemmasta tehty tunika? 
Teinivuosina (no taisin mä olla jo 20 silloin) mulla oli paljon ihan hempeän vaaleansinistä kaapissa. Oli toppia ja neuletakkia ja ne ihan sopi mun väreihin. Jostain syystä en ole sen jälkeen sitä kuitenkaan ostanut. Enkä ihan oikeasti tiedä miksi. Tumma sininen käy ihanasti lempivärini vaaleanpunaisen kanssa ja valkoiseen yhdistettynä se on mitä raikkain! 

Ylläolevasta syystä myöskään mun kangaskaappi ei sisällä juurikaan sinisiä kankaita. PAITSI tämän yhden Verson puodin Tuutti-trikoon, jonka ostin lapsia varten. Meidän tytön lempivärit on turkoosi ja mintun vihreä, joten ajattelin sille tästä kankaasta vaatetta. 

Tyttö sai vanhan lempipuseronsa mukaan leikatun aavistuksen lepakkohihaisen paidan ja Suuttuja kankaanjämistä ja mustasta trikoosta omansa. Molemmille surautin vielä kaksinkertaiset trikoopipot joihin laitoin tuutit otsalle (Ai kauhee!! Nyt vasta tajusin...no...heh).








Tavallaan tämä hailakan sininen kävisi helmikuun haasteväriksi myös, sillä onhan tämä kovin pastellinen. Koitan kuitenkin ehtiä ompelemaan muitakin pastellisävyisiä juttuja tässä kuussa. Jatkamme harjoituksia.